MovaLuben tarina alkoi vähitellen vuosina 2008-2010
Nimi Mova tulee sen kehittelyn aloittaneiden Jukka Moksin ja Lasse Valton nimistä. Molemmilla oli pitkä kokemus takalaitanostimien kanssa työskentelystä. Tuolloin Jukka korjasi ja myi niitä Espoossa omassa yrityksessään, ja Lasse oli jäänyt eläkkeelle Focoliftin myyntipäällikön tehtävästä.
He havahtuivat nostimia vaivaavaan ongelmaan: nostimia ei voideltu ja niitä hajoili usein ja turhaan. Rasvausta ei muistettu tehdä tai voitelun välttämättömyyttä ei ymmärretty. Tuolloin markkinoilla olleet rasvarit eivät loistaneen luotettavuudellaan. Oli esimerkkejä, joissa rasvari oli rikki jo ennen asennusta.
Rasvarin kehittäminen
Jukka päätti aloittaa oman rasvarin suunnittelun ja Lasse oli mukana kehitystyössä.
Tavoitteena oli tehdä rasvari, joka toimii varmasti huonoissakin olosuhteissa ja kestää myös kolhuja. Jo suunnittelun alkuvaiheessa he päättivät unohtaa sähkön ja ottaa voimanlähteeksi hydrauliikan. Tällä päätöksellä saavutettiin monia etuja: uusi rasvari oli turvallinen ja täysin kipinätön eikä siihen voinut tulla hapettumia tai muita hankalia sähkövikoja.
Miehet suunnittelivat, tekivät osia ja kokosivat laitteita. Ei mennyt kauaa, kun ensimmäinen Mova-rasvari asennettiin testiin Jari Silvolan jakoautoon. Mova osoittautui kestäväksi ja varmatoimiseksi alusta asti. Tuo ensimmäinen Mova on ollut käytössä näihin päiviin asti.
Mallisuoja ja patentti
Heti alusta asti uudelle tuotteelle haettiin mallisuoja ja patentti. Laitetta on kehitetty koko ajan eteenpäin ja paremmaksi. Samalla käyttökohteet ovat laajentuneet käsittämään monet erilaiset voitelukohteet niin autoissa kuin työkoneissa.
Toimintaperiaate on ollut koko ajan sama. MovaLube käyttää voideltavan laitteen hydrauliikkaa ja voitelee vain/aina silloin, kun kohdetta käytetään.
Tavoitteemme on jatkossakin tehdä kaikkein kestävimmät ja varmatoimisimmat rasvarit. Toimimme aina laatu edellä, siksi kotimaisuus on meille tärkeää. Komponentit ja kokoonpano tehdään Suomessa.